Arkisto ajalta Kesäkuu, 2007
26.6.2007
26 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Suomalaisessa terveydenhuollossa on liikaa henkilöstöä, potilaita leikataan turhaan ja makuutetaan vuodeosastoilla turhaan. Näin todetaan Kuopion yliopistossa parhaillaan tehtävässä terveydenhuollon resurssitutkimuksessa.
Laitospaikkojakin on niin paljon, että Suomi voisi hoitaa myös kaikki Viron yli 65-vuotiaat pitkäaikaishoitoa tarvitsevat, sanoo tutkimusta johtava professori Juha Kinnunen.
Suomen lähi- ja perushoitajien liiton SuPerin puheenjohtajan Juhani Palomäen mielestä tutkimustulokset voivat osin pitääkin paikkansa, mutta väitteet terveydenhuollon liian suuresta henkilöstömäärästä hän kiistää. Toimittajana on Janne Mällinen.
26 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Terveydenhoitoalan ammattijärjestö Tehy uskoo vuokrahoitajien määrän lisääntyvän, jos hoitajien palkkoihin ei saada kunnon korotuksia. Vuokrahoitajien määrää ei ole tilastoitu, mutta keikkatyöläisten kysyntä on ollut kasvussa. Tehyn mukaan noin kolmannes vuokrahoitajista tekee pelkkää keikkatyötä. Hoitajien palkkaneuvottelut alkavat toden teolla elokuussa. TEHY:n kehittämispäällikkö Kristiina Kariniemi-Örmälä on Joel Heleniuksen haastateltavana.
14.6.2007
14 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Hallitus sopi kehysneuvotteluissaan, että potilaan omavastuuta lääkekustannuksista lisätään, jos hän kieltäytyy valitsemasta apteekin tarjoamaa halvempaa ns. rinnakkaislääkettä. Tällä pyritään säästämään valtion sairausvakuutusmaksuista noin 7,5 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä pohtii parhaillaan lääkekorvausten uudistamista Suomessa, ja raportti luovutetaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle loppukesästä. Työryhmässä mukana ollut Lääkkeiden hintalautakunnan johtaja Sinikka Rajaniemi ja Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sirpa Aalto ovat Nicholas Wancken haastateltavina.
13.6.2007
13 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Allergioita hoidetaan yhä useammin siedätyshoidoilla. Hoitotavan suosio on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä. Tulevaisuudessa allergiaoireita helpottava siedätyshoito saatetaan antaa tabletteina, mutta vielä tällä hetkellä hoito annetaan pistoksena sairaaloiden allergiaosastoilla. Toimittajana Antti Laakso.
12.6.2007
12 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Tutkijat ovat kiinnostuneita perunan terveysvaikutuksista. Tuttu ruokakasvi saattaa olla luultua terveellisempi. Helsingin yliopistossa on käynnissä tutkimus, jossa selvitetään ehkäisevätkö perunan sisältämät bioaktiiviset aineet sydän- ja verisuonitauteja.
Toimittajana on Silja Raunio.
6.6.2007
06 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Kansalaistalkoissa on tänään aiheena Suomen Syöpäyhdistyksen koko Suomen kattava syöpärekisteri. Toimittajana on Leo Silolahti.
3.6.2007
03 Kesäkuuta 2007 Kirjoitettu aiheesta
Aiheeton
Auringon ultraviolettisäteily on näinä aikoina Suomessa voimakkaimmillaan. Säteilyn määrästä kertova UV-indeksi on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa tänään 6. Se on korkein luku, johon UV-indeksi Suomessa yleensä nousee. Toimittaja on Riitta Jäälinoja.