Arkisto ajalta Helmikuu, 2007

Mikä on katupölyn pahin aiheuttaja?

Katupöly tuntuu taas pian suussa ja silmissä. Nyt sen koostumusta ja muodostumista on selvitetty myös tieteellisesti. Kitka- ja nastarenkaiden välillä ei tässä ole selvää eroa. Sen sijaan hiekoituksen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Maa- ja metsätieteiden maisteri Kaarle Kupiaisen väitöskirja katupölystä tarkastetaan perjantaina. Toimittajana Katariina Lahtonen.

Kotien kosteusvauriot lisäävät lasten riskiä sairastua astmaan

Pienten lasten astmasta jopa viidesosa voi liittyä kotien kosteus- ja homeongelmiin, arvioidaan tänään julkaistussa Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa. Kosteusvaurioita esiintyy Kansanterveyslaitoksen mukaan edelleen valtaosassa koteja. Toimittaja on Kaija Kervinen.

Miten voi estää olkapäävammat?

Terveystalkoissa käsitellään olkapään vaivoja, miten ne syntyvät ja miten niitä voi estää! Leo Silolahden haastattelussa on olkakirurgi Harri Heliö Diacor sairaalasta.

Masennuslääkkeiden käyttö yleistyy yhä tasaista tahtia

Viime vuonna masennuslääkkeiden syöjiä oli lähes 355 000, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan masennuslääkkeitä syödään silti liian vähän. Toimittajana on Lotta Vihriälä.

Minkälaisia purentavirheitä voi olla ja miten niitä hoidetaan?

Suomalaislapsista joka viidennellä on selvä purentavirhe maitohampaistossa ja pysyvissä hampaissa purentavirheitä on yli puolella. Kaikki virheet eivät kuitenkaan vaadi oikomista. Yleisin purentavirhe on ahtaus hammaskaarella. Hampaiden oikomisesta on puhumassa tohtori Susanna Paju ja asiantuntijavieraana on vt. ylihammaslääkäri, dosentti Kirsti Hurmerinta HYKSin Huuli- ja suulaki-halkio-keskuksesta.

Vauvahieronta aktivoi lapsen kehitystä

Hieronta vaikuttaa positiivisesti vanhemman ja lapsen suhteeseen vahvistaen samalla vauvan elintoiminto mm. hengitystä ja vatsan toimintaa. Vauvahieronnan avulla lapsi oppii myös hahmottamaan paremmin omaa kehoaan. Länsiuudenmaan sairaalan osastonhoitaja Agneta Westerlund kertoo vauvahieronnasta lisää. Hänet tapasi Jan-Ole Nordlin sairaalan synnytysosastolla.

Influenssa ja norovirus jylläävät edelleen

Suomalaiset ovat alkuvuoden kärsineet influenssan ja noroviruksen kourissa, ja noroviruksen aiheuttamia vatsatautitapauksia paljastuu koko ajan lisää. Tämän hetkisestä tautitilanteestamme kertoo epidemiologi Markku Kuusi kansanterveyslaitokselta. Toimittaja Tomi Korhonen soittaa myös Kuopion yliopistolliseen sairaalaan infektiolääkäri Irma Koivulalle.

Kuurosokeat tanssinpyörteissä

Kuurosokeiden viriketoiminnasta kertovat Suomen Kuurosokeat ry:n päivätoiminan ohjaaja Anita Palo, viittomakielen tulkki Johanna Jorvo ja johtava aluesihteeri Terhi Pikkujämsä. Toimittaja Leo Silolahden haastateltavana on myös Martti Pääkkönen.

Suun limakalvojen ongelmat ja niiden hoito

Suun limakalvojen hyvinvointia ei mietitä samalla tavalla kuin hampaiden hoitoa jokapäiväisessa elämässä. Noin joka viidennellä suomalaisella aikuisella on kuitenkin jokin hoitoa tai seurantaa vaativa limakalvomuutos. Varsinaisten limakalvomuutosten lisäksi voi olla suun kuivuutta, pahaa makua suussa ja pahanhajuista hengitystä, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään kun esimerkiksi syöminen ja puhuminen vaikeutuvat. Suun limakalvojen ongelmista ja niiden hoidosta on kertomassa hammaslääketieteen tohtori Susanna Paju. Hän on Anna Vuorisen vieraana.

Suomalaiset syövät laadukkaampaa ruokaa kuin aikaisemmin

Silti suomalaisten ruokamenot eivät ole juuri kasvaneet. Päivittäistavarakaupan yhdistyksen mukaan ruokaostoksissa näkyy vasta nyt, että lamavuosista on päästy eroon. Toimittajana on Päivi Koskinen.

Seuraava sivu »