Arkisto ajalta Marraskuu, 2006

Mitä on ratsastusterapia?

Jan-Ole Nordlin vierailee islanninhevostallilla. Rauhalliset issikat sopivat loistavasti ratsastusterapiaan.

Vanhusten elämänmuutoksesta on tehty väitöskirja

Siirtyminen omasta kodista hoitokotiin on vanhuksille raskas paikka. Elämänmuutosta voisi pehmentää mm. niin, että hoitokodin hoitaja kävisi tutustumassa vanhukseen jo tämän kotona, ehdotetaan perjantaina Kuopion yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa. Kaija Kervinen.

OmaPolku ry:n toiminta ankkuroituu yhdenvertaisuutta tukeviin arvoihin

OmaPolku ry on erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille nuorille ihmisille suunnattu omaislähtöinen, uudentyyppinen ja innovatiivinen palveluntuottaja. Se on myös niin erityistuen tarpeessa oleville kehitysvammaisille että heidän omaisilleen ja lähiverkostolle tarkoitettu kansalaistoimintajärjestö. OmaPolku -hanke syntyi tarpeesta. Sen koko toiminta ankkuroituu yhdenvertaisuutta tukeviin arvoihin, haluun muuttaa yleisesti totuttuja työn peruslähtökohtia ja tahtoon kehittää työskentelytapoja ajanmukaiseen suuntaan. Toiminta profiloituu tällä hetkellä nuoriin. Leo Silolahti kävi Tampereella tutustumassa OmaPolku ry:n Voimavirta projektiin.

OmaPolku ry tukee kehitysvammaisia nuoria

Elintarvikkeisiin lisättävän kasvistanolin on todettu vähentävän kolesterolia

Kasvistanoli kuuluu kasvisterolien ryhmään. Sen on todettu alentavan kokonaiskolesterolin määrää keskimäärin 10 prosenttia ja haitallista LDL-kolesterolia 14-15 prosenttia. Sen sijaan hyvään HDL-kolesteroliin sillä ei ole vaikutusta. Aiheesta jatkaa Mira Vatanen.

Kasvistanolin on todettu vähentävän kolesterolia

Kasvistanoli kuuluu kasvisterolien ryhmään. Sen on todettu alentavan kokonaiskolesterolin määrää keskimäärin 10 prosenttia ja haitallista LDL-kolesterolia 14-15 prosenttia. Sen sijaan hyvään HDL-kolesteroliin sillä ei ole vaikutusta. Aiheesta jatkaa Mira Vatanen.

Etelä-Koreassa on paljastunut ensimmäinen vaarallinen lintuinfluenssatapaus kolmeen vuoteen

Etelä-Koreassa on paljastunut ensimmäinen vaarallinen lintuinfluenssatapaus kolmeen vuoteen. H5N1 lintuinfluenssatartunta löydettiin eteläkorealaiselta lintufarmilta viikonloppuna ja maassa on parhaillaan käynnissä parinsadantuhannen siipikarjalinnun teurastus. Maailmanterveysjärjestön uusimmat tilastot kertovat, että ihmistartuntoja- ja kuolemia on tänä vuonna melkein tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Pekingistä Katri Makkonen.

Etelä-Koreassa on paljastunut lintuinfluenssatapaus

Etelä-Koreassa on paljastunut ensimmäinen vaarallinen lintuinfluenssatapaus kolmeen vuoteen. H5N1 lintuinfluenssatartunta löydettiin eteläkorealaiselta lintufarmilta viikonloppuna ja maassa on parhaillaan käynnissä parinsadantuhannen siipikarjalinnun teurastus. Maailmanterveysjärjestön uusimmat tilastot kertovat, että ihmistartuntoja- ja kuolemia on tänä vuonna melkein tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Pekingistä Katri Makkonen.

Syntymäpainolla on yhteys kansantauteihin

Sikiön kasvukehityksellä ja lapsen syntymäpainolla on todettu yhteys metabolisen oireyhtymän riskiin. Alhainen tai hyvin korkea syntymäpaino voi altistaa mm. diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Oulun yliopiston tutkimus koskee Oulun ja Lapin läänissä vuonna -66 syntyneitä lapsia ja heidän äitejään. Tutkimukseen tutustui Leena Rimpiläinen.

Dementia voidaan nähdä magneettikuvasta jo varhaisessa vaiheessa

Dementia pyritään löytämään magneettikuvauksella yhä varhaisemmassa vaiheessa. Kuopion yliopistossa perjantaina tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan tuleva dementia voidaan nähdä magneettikuvasta jo vuosia ennen kuin dementia voidaan diagnosoida. Menetelmään tutustui Kaija Kervinen.

Seuraava sivu »