Arkisto ajalta Lokakuu, 2006

Väestön vanheneminen on puheenaihe koko Euroopassa

Joka neljäs EU:n kansalainen on yli 60-vuotias vuosisadan puoliväliin mennessä. EU:n historian ensimmäisessä väestökonferenssissa Brysselissä Euroopan neljäsataa johtavaa väestöasiantuntijaa pohtivat eilen ja tänään väestön ikääntymisen aiheuttamia haasteita ja uhkia. Toimittajana JARMO MÄKELÄ

Vaihdevuosien hormonihoito ei näytä parantavan naisten elämänlaatua

Suomen Akatemian Virossa tekemä tutkimus vahvistaa muutama vuosi sitten julkaistun amerikkalaistutkimuksen tulokset. Tutkimusten mukaan hormonihoitoa saavilla naisilla esiintyi enemmän sydän- ja verisuonisairauksia sekä syöpiä kuin niillä naisilla jotka eivät käyttäneet vaihdevuosihoitoja. Toimittajana Helena Ala-Mettälä.

Alkoholisairauksiin kuolee jo enemmän suomalaisia työikäisiä miehiä kuin sepelvaltimotauteihin

Tilastokeskuksen kuolemansyytilastojen mukaan alkoholi nousi viime vuonna ensimmäistä kertaa työikäisten miesten merkittävimmäksi kuolemansyyksi. Työikäisillä naisilla alkoholisairaudet ovat lähes yhtä yleinen kuolemansyy kuin rintasyöpä. Toimittajana Ulla Meriläinen.

Alkoholikuolemat lisääntyivät edelleen vuonna 2005

Vuonna 2005 työikäisten miesten johtavaksi kuolemansyyksi nousivat alkoholisyyt eli alkoholisairaudet ja myrkytykset ohi vuosikymmeniä merkittävimpänä kuolemansyynä olleen sepelvaltimotaudin. Työikäisillä naisilla alkoholisyyt olivat lähes yhtä yleinen kuolemansyy kuin rintasyöpä. Alkoholiperäisen kuolleisuuden kasvu on ollut erityisen nopeata vuosina 2004 ja 2005. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.

Stressi tuntuu hampaissa

Suomalaisten lisääntynyt stressi tuntuu myös yhä useamman hampaissa.Hampaiden yöllinen narskuttelu on lisääntynyt erityisesti opiskelijoilla. Hampaiden kova purenta aiheuttaa leuka- ja pääkipuja. Toimittaja on Markus Liimatainen.

Vanhustenviikon viettoa palvelukeskuksessa

Kansalaistalkoissa seurataan lokakuun alussa vietetyn vanhustenviikon tapahtumia Käpykankaan palvelukeskuksessa Varkaudessa. toimittajana on Leo Silolahti.

Varkauden palvelukeskuksessa vietettiin vanhustenviikkoa

Kansalaistalkoissa seurataan lokakuun alussa vietetyn vanhustenviikon tapahtumia Käpykankaan palvelukeskuksessa Varkaudessa. toimittajana on Leo Silolahti.

Päihdeäidit pakkohoitoon?

Suomessa syntyy vuosittain useita satoja lapsia, jotka ovat vammautuneet, koska äiti on käyttänyt alkoholia raskausaikana. Aiheesta keskustelevat Helsingin sosiaaliviraston lastensuojelun sosiaalityöntekijä Yrsa Holmberg ja ylitarkastaja Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriöstä. Toimittajana on Sari Huovinen.

Pitäisikö päihdeäidit laittaa pakkohoitoon?

Suomessa syntyy vuosittain useita satoja lapsia, jotka ovat vammautuneet, koska äiti on käyttänyt alkoholia raskausaikana. Aiheesta keskustelevat Helsingin sosiaaliviraston lastensuojelun sosiaalityöntekijä Yrsa Holmberg ja ylitarkastaja Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriöstä. Toimittajana on Sari Huovinen.

Rintasyövän hoito

Leo Silolahden haastateltavana on syöpätautien erikoislääkäri Tiina Oivanen Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:stä.

Seuraava sivu »