Arkisto ajalta Maaliskuu, 2006

Valkosolut ovat elimistön puolustusjärjestelmän turvallisuuspalvelu

Esimerkiksi sormen päähän saadun haavan kautta elimistöön pääsee bakteereja, jotka täytyy tuhota ja valkosolut ovat avainasemassa tässä puolustusrintamassa. Miten valkosolujen toimintaa säädellään ja mitä voidaan tehdä jos puolustusjärjestelmä kääntyykin oman elimistön soluja vastaan? Toimittajana on Minttu Heimovirta. Kesto: 4 min 0 sek

Uupumusta edeltää aina huonolaatuinen uni

Työikäinen ihminen tarvitsee noin kahdeksan tuntia unta vuorokaudessa. Jos ihminen ei saa tarpeeksi unta uhkaa häntä paitsi työuupumus myös keskivartalon lihavuus, stressi ja masennus. Näin kertoo Rinnekodin uniklinikan neurologi Markku Partinen. Toimittajana on Maria Tolppanen. Kesto: 4 min 57 sek

Tekonivelleikkausten tarve kasvaa

Tekonivelleikkausten tarve kasvaa koko ajan ja uudenlaisella kirurgialla voidaan parantaa yhä nuorempia potilaita. Näin arvioi Suomen ensimmäisen, pelkästään tekonivelleikkauksiin keskittyneen sairaalan alkutaivalta tutkinut selvitysmies. Ihmisten ikääntymisen lisäksi nivelten kulumista lisää erityisesti ylipaino. Toimittaja on Ulla Meriläinen. Kesto: 2 min 9 sek

Sitra haluaa yhtiöittää terveydenhuoltoa

Julkista terveydenhuoltoa halutaan tehostaa yksityisellä pääomalla. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on perustamassa uudenlaista rahastoa, jolla vauhditettaisiin julkisten terveyspalvelujen yhtiöittämistä. Eduskunnassa Sitran rahastohanketta kummeksutaan. Toimittaja on Olli Lindqvist . Kesto: 2 min 24 sek

Kansanterveyslaitos sopi influenssarokotteen hankinnasta

Kaikki suomalaiset rokotetaan siinä tapauksessa, että lintuinfluenssa muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi ja aiheuttaa pandemian. Rokote maksaa Suomelle reilut 20 miljoonaa euroa. Toimittajana Piia Pasanen. Kesto: 2 min 8 sek

Rintasyöpäseulontojen laajentamisesta saatu hyviä tuloksia

Rintasyöpäseulontojen laajentamisesta yli 60-vuotiaisiin naisiin on saatu hyviä tuloksia. Seulontojen lisääminen säästää merkittävästi sekä elinvuosia että hoitokustannuksia. Tänään julkaistiin kaksi uutta suomalaista tutkimusta rintasyöpien seulonnasta. Toimittajana on Anu Vilkman. Kesto: 1 min 59 sek

Kivun hoito on Suomessa edelleen kehnoa

Kivun hoito on Suomessa edelleen kehnoa. Tampereen lääkäripäivillä esitettyjen arvioiden mukaan meillä on liian vähän sekä kipupotilaiden hoitopaikkoja että kivun hoitoa osaavia lääkäreitä. Noin 300-tuhatta suomalaista kärsii vaikeasti invalidisoivista kivuista. Toimittajana on Ulla Meriläinen. Kesto: 2 min 8 sek

Kansainvälisesti suomalaiset elävät terveinä ja yhä vanhemmiksi

Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset elävät terveinä ja yhä vanhemmiksi. Vaikka elinaikamme on pidentynyt, Suomessa alueelliset erot ovat suuria. Pitkän koulutuksen saaneet miehet voivat odottaa elävänsä kuusi vuotta pidempään kuin peruskoulutuksen läpikäyneet henkilöt. Naisilla vastaava ero on kolme vuotta. Lisäksi suomenkieliset miehet kuolevat pari, kolme vuotta nuorempina kuin ruotsinkieliset. Naisten kohdalla kieliryhmien ero elinajanodotteessa on noin vuosi. Toimittajana on Mari Keinänen. Kesto: 4 min 0 sek

Tupakoinnin lopettaminen tai vähentäminen lisää elinaikaa

Uuden tutkimuksen mukaan vähintään vuoden ajan kestävä tupakkalakko lisää erikoisesti keuhkojen terveyttä. Keuhkotoiminnalla on suora yhteys kuolleisuuteen. Myös liikunta hidastaa keuhkojen toiminnan rappeutumista tupakoinnista riippumatta. Aiheesta kertoo lisää Kuopion yliopistollisen sairaalan keuhkosairauksien klinikan keuhkosairauksien erikoislääkäri Margit Pelkonen. Pelkosen väitöskirja "Tupakoinnin, fyysisen aktiivisuuden ja kroonisen keuhkoputkitulehduksen vaikutus kuolleisuuteen. 40 vuoden seurantatutkimus keski-ikäisillä miehillä" tarkastettiin Kuopion yliopistossa maaliskuun alkupuolella. Toimittajana on Mari Keinänen. Kesto: 4 min 0 sek

Vanhusten palvelut vaakalaudalla

Maaliskuun alusta tuli voimaan uusi laki, joka koskee vanhusten hoitoa. Lain mukaan jokaisen kunnan on selvitettävä, miten 80-vuotta täyttäneet tai Kelan erityishoitotukea saavat vanhukset pärjäävät kotonaan. Tämä niin kutsuttu palvelutarpeen arviointi on tehtävä viikon kuluessa 80-vuotiaan vanhuksen tai omaisen yhteydenotosta, mutta kartoitus ei velvoita kuntaa. Eli palveluiden järjestäminen ja rahoitus ovat hämärän peitossa. Erikoistutkija Timo Karjalainen Stakesista sanookin, että ikääntyvien on valmistauduttava siihen, että oma rahoitusosuus hoidon ja palveluiden saamisessa kasvaa. Laissa on muitakin ongelmia. Timo Karjalaista haastattelee Petri Kejonen. Kesto: 4 min 59 sek

Seuraava sivu »